4 lapsen äiti etsii pieniä ilonaiheita ympäriltään ja opettelee nauttimaan myös yksinäisyydestä sekä vapaudesta.

tiistai 24. syyskuuta 2013

syyskuulumisia

 Uskollisten blogivierailijoiden piristykseksi 
päätin pitkästä aikaa postata kuulumisia kuvien muodossa.

2 euron kello odotteli pitkään vähän resuna tuunausinspistä. 
Vanha valokuvakehys muuntautui mustavalkoiseksi kelloksi
 mustalla spraymaalilla ja valkoisella kopiopaperilla.

Rivarissa olleita hyllyjä asenneltiin tänne seinille yks päivä,
 mutta seinät odottaa vielä hetkeä,
 jolloin ei tarvitse muokata kuvaa mustavalkoiseksi ennen julkaisua.
 Alkukesän kakku (pohja suklaacookieohjeella) tuokoon iloa
 arjen harmauden (kts. alakuva)
 keskelle,
 joka väistämättä meinaa välillä liikaa vallata tilaa mielessäni.
No, mieluummin kotikuvia :)

 Ja leivonnaisia.
 Lasten kans eräs kerta pikkurieskoja tehtiin. 
Eihän me mitään suurperheen määriä. 
Kunhan vähän maistiaisia, sen mitä leivinuunia lämmittäessä ehtii.
 Tyrnejä ja puolukoita. Mehua ja hyytelöä. 
Äiti piti pyytää tyrnejä poimimaan kaveriksi, kun yllättävän suuri sato tuli. 
Ja taimia olisi muillekin jakaa. 
Taitaa vaan olla jo liian kylmä siirtää?
 Tyrnimäskiä leipiin. Eihän sitä roskiin raaski, kun hyödyntääkin voi.
 Sieniretkeilyä.
Salaattia oman pihan mustarouskuista. Lisäksi käytin ainakin sipulia, kermaviiliä, craime fraichea.
 Täytettyjä suomumustesieniä sienikirjan ohjetta soveltaen.
 Oma versioni:
 Suomumustesienien lakkeja
täytteeksi sekoitettuna:
pannulla käytettyjä jalkoja hienonnettuna
voimakasta sulatejuustoa n 1 dl
valkosipulimajoneesia n. 1/2 dl
sitruunamehua 2 rkl
tilliä 3 rkl
korppujauhoja 3rkl
päälle punaista maitoa ja korppujauhoja 
paista 225asteessa n. 15 minuuttia
'

Taivaslaulu odottelee yöpöydällä. 
Emmä vielä jaksa. 
Toivon että kaikki uskaltais sen lukea.