4 lapsen äiti etsii pieniä ilonaiheita ympäriltään ja opettelee nauttimaan myös yksinäisyydestä sekä vapaudesta.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Tuplasynttäreitä

 Bloggaajalla on ollut luova päivitystauko tänne. 
Kamera vaihtui monikäyttölaitteeseen,
lasten käsikonsolin korvikkeeseen,
jolla soittaakin pystyy.
Nyt perehdyin kuvien siirtämiseen koneelle muutenkin kuin facen kautta,
ja vähän pääsiäistunnelmia ensimmäisessä kuvassa vielä.
Huhmareen herneenversoja on nyt maisteltu,
lasien ohrat +rairuohot lakastuneet, onhan nyt jo vapun aatonaatto.
Suitsuke on muisto pääsiäisyön messusta.
Afrikkalaiskutsuilta ostin ihanan mollamaijan pikkuinen kantoliinassaan. 
Lisää nuken taustoista sekä kutsuilta täältä
Ajatella, että Afrikassa jo Peetun (3v) ikäisestä lähtien
 lapset kantavat nuorempia sisaruksiaan selässään.
Lahjasukkia toiveittensa mukaan saivat synttärisankarit.


Cookiepops
 Kakkuja myös sankareitten toiveen mukaan
Kakku nro 1. Koulukavereille
Banoffee nro 2. Persikkaversiona.
Kakut nro 2. ja 3. tuplasynttäreille.


Fayred-teepannu Coloresta itselle lahjaksi :)
Toinenkin Greengate samasta verkkokaupasta.
Magneettitaulu Halpa-Hallista.
Lasten vuoroviikkoasumisesta johtuen meillä eletään viikon jaksoissa, 
ja olenkin jonkin aikaa jääkaapin oveen paperille kirjoittanut alkavan viikon erityiset jutut. 
Siksi en miettinyt hetkeäkään, 
kun näin valmiin viikkosuunnitelmataulun kaupassa. 
Suunnitelma auttaa hahmottamaan viikon kulkua 
sekä lasten kotona ollessa sekä yksin ollessani. 

Nyt saan jatkaa "lapsellista viikkoa" vapun yli. 
Ihana pitkästä aikaa viettää koko perheellä "juhlapyhiä" :)

Cookie-pops:
Murskataan pötkö Dominokeksejä, sekoitetaan vaniljatuorejuustoa siten,
 että saadaan muotoiltava tahna. 
Siitä pyöritellään palloja jääkaappiin jähmettymään. 
Pallot pyöritellään sulatetussa suklaassa ja koristellaan. 
Tein popsit cocktail-tikkuihin, 
mutta niihin tarkoitettuja tikkuja on saatavana esim. Confetilta.

Banoffee:
Pohja kekseistä ja sulatetusta voista kuten hyytelökakkuun.
Pohjan päälle purkillinen keitettyä (2-3 tuntia) sekä jäähdytettyä kondensoitua maitoa (esim. Tokmannilta).
Sen päälle banaanit tms. marjoja tai hedelmiä.
Ja vielä päälle kermavaahtoa +koristeluja.