4 lapsen äiti etsii pieniä ilonaiheita ympäriltään ja opettelee nauttimaan myös yksinäisyydestä sekä vapaudesta.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Aika joulun

 Täällä ollaan. Hyvissä voimissa.
Blogin merkitys voimavaran tuojana on vähentynyt viime aikoina,
 kuten täällä parin kuun aikana vierailleet ovat huomanneet.
Parin päivän päästä tuleekin täyteen jo kaksi vuotta siitä hetkestä,
 jonka seurauksena tämäkin blogi on alkunsa saanut.
 Joulua olen laitellut. Siitä nautin lasten seurassa nyt.
Synttäreitäkin vietellään tuttuun tapaan.
Kakkutoiveena oli kerroskakku kermavaahdolla ja karkeilla.
 Aika hempeä tuli, muttei se sankaria haitannut.
Uusia haasteita tulee toki aina vastaan.
Erilainen joulu.
Ilman lapsia.
Yhdeksän pitkää päivää.
Mutta sitä ennen nautitaan :)